Yhdistys on toiminut vuodesta 1990 . Nykyisin yhdistykseen kuuluu kaikki maakunnan kunnant. Kuntajäseniä ovat, Forssa, Hämeenlinna, Riihimäki, Hattula, Hauho, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Jokioinen, Kalvola, Lammi, Loppi, Renko, Tammela, Tuulos ja Ypäjä. Yhdistyksen toiminnassa ovat mukana myös Luopioinen ja Valkeakoski
Hämeen virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää sekä maakunnan oman väestön että tänne suuntautuvien ihmisten virkistysmahdollisuuksia, säilyttää ja vaalia maakunnan luonnon ja maiseman omaleimaisuutta. Käytännössä yhdistys hoitaa maanhankinnan sekä koordinoi ylläpitoa ja kehittämistä. Jokaisella virkistysalueella on oma hoitokuntansa, jotka vastaavat alueiden hoidosta ja kehittämisestä.
Yhdistyksen tukijäseninä voivat olla Hämeen ulkopuoliset kunnat, yhteisöt ja yksityishenkilöt. Yhdistys voi ottaa vastaan myös avustuksia ja lahjoituksia.
Seudulliset virkistysalueet ovat kuntien yhteisomistuksessa. Jokaisella alueella on erilainen omistuspohja, mutta kaikkien toiminnassa mukana olevien kuntien asukkailla on käyttöoikeus kaikkiin alueisiin. Valtion maanhankinta-avustus välittyy alueostoihin virkistysalueyhdistyksen kautta. Yhdistyksen kautta kunnat ovat yhteistyössä hankkineet 2004 mennessä 13 kaupalla 172 hehtaaria rantamaata ja 18 kilometriä rantaa.
Virkistysalueyhdistys toimii Hämeen liiton yhteydessä.
Yhdistyksen osoite on
Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna
puhelin (03) 647 401
Sähköpostiosoite: virkistysalueyhdistys@hame.fi
Asiamiehenä toimii Jukka Ojanen, maanhankinnasta ja suunnittelusta vastaa Hannu Raittinen sekä hallintoasioista Pentti O Turunen.